Joulun aikaa, suurta taikaa

Kirjoittaminen on ollut haastavaa viimeisien kuukausien aikana. Ei siksi, että olisi tapahtunut jotain ikävää, vaan siksi ettei oikein ole tapahtunut mitään.

Palvelunantajan joulutervehdyksessä kiitettiin luottamuksesta heitä kohtaan ja samalla kerrottiin, että odotuksemme on voinut tuntua pitkältä. Odotus ei ole pelkästään tuntunut pitkältä, vaan pitkähän tämä on. Toki pitkä odotus on kasvattanut meitä ihmisinä kärsivällisemmiksi, aistimaan enemmän ihmisten tuntemuksia ja havannoimaan omaa käyttäytymistä.

Olemme tämän ”hiljaiselon” aikana pitäneet itseämme kiireisinä. Kodin remonttia (kyllä vanhassa talossa on aina remontoitavaa) ja uusien remonttien suunnittelua ja aikatauluttamista kesään asti. Ennen olin huolissani siitä, että mitä jos kesken remontin saamme lapsitiedon ja työt jäisi kesken. Enää se ei meitä huoleta. Asioilla on tapana järjestyä.

Näin joulun lähellä haluan kaikille lukijoille ja kanssamatkaajille toivottaa joulun rauhaa ja onnellista uutta vuotta! Antakaa joulun taiat toteutua ja nauttikaa herkuista ja läheisistä!

Advertisement

Viisi vuotta

Viime viikolla tuttu kysyi tavattaessa, onko kohdemaasta kuulunut mitään. No ei ole, tokaisin hieman turhautuneena. Heti kaduin ajattelematonta vastaustani ja aloin selittelemään.

Keskustelimme viimeisen kahden vuoden tapahtumista ja myös odotusaikaennusteesta (mikä ei hirveän valoisalta näytä, ainakaan viimeisen palveluantajan hakijainfon mukaan). Tuttavani kysyi, että emmekös jo ole olleet vuosia prosessissa. Kyllä, vastasin ja aloin laskemaan erilaisia välietappeja. Viisi vuotta tulee täyteen siitä, kun hyväksyin ajatuksen adoptiolapsesta (mieheni olisi ollut valmis jo vuosia aikaisemmin). Neljä ja puoli vuotta olemme olleet virallisesti adoptioprosessissa. Kaksi ja puoli vuotta sitten saimme adoptioluvan. Joulukuussa tulee täyteen kaksi vuotta siitä, kun kohdemaa hyväksyi meidät odotuslistalle. Vuosi sitten teimme esittelyvideon itsestämme kohdemaahan. Kohta tulee puoli vuotta täyteen, kun adoptiolupamme uusittiin.

Olisinko uskonut viisi vuotta sitten, että olemme edelleen adoptioprosessissa? En varmaankaan. Muistan hyvin ajatukset alkuselvittelyiden jälkeen. Silloin meille kerrottiin vajaan vuoden kestävästä adoptioneuvonnasta ja lyhyestä odotusajasta. Mutta tässä sitä edelleen kitkutellaan epätietoisuudessa. Kaduttaako? Ei kaduta. Tai no ainoastaan se, että miksen työstänyt ajatusta adoptiolapsesta aikasemmin ja olisimme voineet aloittaa prosessin vuosia aikaisemmin… Miksi tämä kestää ja miksi kaikki on niin epävarmaa? ”Kaikella on tarkoitus”. Tuo kliseinen lausahdus, mistä on minulle vuosien aikana tullut voimasanonta, auttaa jaksamaan tässä prosessissa. Tämän lisäksi yltiöpositiivinen mieheni on suurin tsempparini.

Hiljaiset kesäillat

Sukulaistyttö kävi vuoden vanhan poikansa kanssa kylässä. Lapsi ei vierastanut ketään, mutta mieheni sai taas uuden kaverin. Tuo pikkuinen ei huolinut huomiota muilta kuin mieheltäni, joka jaksoi hyppyyttää ja hauskuuttaa väsymättä. Ihaillen katson miestäni ja kuvittelen kuinka hän nauttisi leikistä oman lapsen kanssa.

Hellekausi on päättymäisillään ja istumme mieheni kanssa kotimme terassilla. Katson tuota ihanaa miestäni, joka on kestänyt minua ja oikkujani lähes puolet elämästään. Nautin näistä hiljaisista kesäilloista kuunnellen luonnon ääniä. Vaikka lomalla emme olekaan, niin valoisat illat antaa energiaa valvoa myöhään myös arkena. Mahtaakohan tämä olla viimeinen kesä, kun arkena nautimme kesäilloista kahdestaan. Kun lapsi saapuu perheeseen, onkohan jatkossa toinen iltaisin aina nukuttamassa lasta tai nukahtanut lapsen kanssa.

Toivon, että tulevaisuudessa osaamme mieheni kanssa nauttia näistä hetkistä ilman sanoja. Vain yhdessä hiljaa rauhoittuen arjen askareista irtautuen ja kuunnellen luonnon ääniä ja mahdollisesti lapsen tuhinaa itkuhälyttimen kautta.

Jännitys hetkeksi ohi

Jännittävä toukokuu on päättymässä ja rennompi kesäkuu on alkamassa. Suomi voitti mm-kultaa jääkiekossa ja me saimme adoptioluvallemme jatkon. Tieto luvasta ei kuitenkaan tullut meille automaattisesti vaan jouduimme itse kysymään päätöstä. Ei sinänsä yllätys, olemme jotenkin jo tottuneet siihen, että itse pitää selvittää kaikki.

Tämä kevät on ollut todella raskas vanhan rakkaan tätini poismenon, sairastetun koronan, hurjan työmäärän ja tämän luvan uusimisprosessin vuoksi. Olin työpaikalla ja olin todella kiireinen, kun tuleva loma läheni ja keskeneräiset työtehtäväni näytti vain lisääntyvän. Kun sain tiedon jatkoluvasta, kaikki stressi oli poissa. Olin niin iloinen ja helpottunut. Kollegani olivat ensimmäiset, jotka kuulivat hienon uutisen. Työpäivä sujui niin mainiosti ja lähes kaikki keskeneräiset työtehtävätkin tuntui valmistuvan kuin itsestään.

Pitkien vapaiden alkaessani juhlistimme mieheni kanssa jatkolupaa kuohuviinillä istuen terassilla ja kuunnellen iltamyöhään asti lintujen laulua. Viikonloppuna rakkaiden läheisten ja ystävien tapaamista ja täytekakunkin leivoin juhlistaaksemme tätä etappia.

Luulimme aluksi, että tämä jatkoluvan haku on helpompaa kuin ensimmäisen luvan hakeminen. Silti koemme, että kaikki muutokset matkan varrella esim. sosiaalityöntekijän vaihtuminen, lisäselvityksien hankkiminen ja turhautuminen oli paljon raskaampaa tällä kertaa. Ajatus siitä, että taas tulee lisäselvitettävää vielä lautakunnalta turhautti. Nyt kun päätös tuli, oli helpotuksen tunne suuri.

Nyt jäljellä tämä työviikko ja sitten alkaa osa kesälomastamme. Rennoin mielin tähän viikkoon ja aion nauttien kesästä, luonnosta ja rauhasta.

Jatkolupa?

Adoptio ja lapsi ovat mielessä taas enemmän. Adoptiolupamme myönnettiin kaksi vuotta sitten ja jatkolupaa odottelemme. Toimitimme itse kaikki asiakirjat ajoissa, mutta sosiaalityöntekijän selvitys ei ehtinyt viime kuun lautakunnan kokoukseen. Jatkohakemus on siis adoptiolautakunnassa, mutta hakemus käsitellään vasta tämän kuun loppupuolella.

Jännittää ja pelottaa taas niin kuin kaksi vuotta sitten. Mahdammekohan saada jatkolupaa vai tuleeko lisäselvityspyyntö… Jos lupa meille myönnetään, toivon että tätä lupaprosessia joudumme kestämään vain tämän kerran enää.

Lapsi saisi tulla jo. Realistisesti ajateltuna ei varmastikaan piakkoin ole tiedossa hakumatkaa. Lapsia ei ole paljon tullut viime aikoina Kolumbiasta. Tosin viime viikolla yksi perhe sai lapsiesityksen Kolumbiasta. Joten toivotaan, että nyt Kolumbian päässä alkaisi kunnolla tapahtumaan ja lapsiesityksiä tulisi enemmän.

You must go through the worst, to arrive at your best

Sain vuosia sitten eräästä kaupasta hyvityksenä sisustustaulun, jossa otsikon teksti lukee. Jostain syystä pidin tekstistä ja se on useasti motivoinut minua ja auttanut jaksamaan elämän haasteissa eteenpäin. Se tunne, että meitä koetellaan useasti adoptioprosessin ajan, saa minut lukemaan tekstin yhä uudelleen.

Tämän pitkän prosessin aikana on monesti tehnyt mieli heittää pyyhe kehään. Monesti nämä tunteet ovat johtuneet syistä, mihin itse et ole voinut vaikuttaa. Kuka olisi uskonut tammikuussa 2018 uskonut, että vielä keväällä 2022 käymme adoptio-odotusprosessia läpi ja luultavasti vain jatkuu ainakin vuoden verran. Jatkuu, jos jatkolupa myönnetään. Olemme toimittaneet kaikki asiakirjat ajoissa jatkoluvan käsittelyä varten, vielä odottelemme sosiaalityöntekijän päivitystä kotiselvitykseen. Adoptiolupa vanhenee kuukauden päästä. Sitä toivoisi, että edes joskus ei tarvitsisi odotella muita ja että olisi meistä kiinni kuinka nopeasti toimimme.

Useasti mietin, että olemmeko jo odotuksen paremmalla puolella, vai vasta keskivaiheilla vai palkitaanko odotusta koskaan. Tukiverkoston tsemppaus on näissä hetkissä tärkeässä roolissa. Ilman kannustavia sanoja emme varmastikaan olisi enää tässä prosessissa.

Toivo tulevasta elää yhä ja emme ole pyyhettä heittämässä kehään. Uskon, että meidän adoptioprosessissa vain täytyy olla näitä haasteita ja koettelemuksia, jotta voimme olla parhaita vanhempia lapselle, joka meitä tarvitsee.

Kiitos kaikista rohkaisevista viesteistä ja siitä että luet blogiani. Kirjoittaminen on ollut minulle haasteellista tämän kevään aikana, mutta pyrin pitämään tämän blogin kuitenkin aktiivisena.

Hyvää kevään alkua takatalvesta huolimatta!

Positiivinen jatkokäsittelyn alku

Tapasimme uuden sosiaalityöntekijän. Itselläni oli aikamoiset ennakko-odotukset tapaamisesta. Odotukset osoittautuivat osittain vääriksi. Sosiaalityöntekijä vaikutti mukavalta ja oli myös lukenut meistä olevat tiedot tarkasti. Tuntui että oikeasti oli kiinnostunut meistä ja ymmärsi tilanteemme.

Lääkärin lausuntojen suhteen myös positiivinen käänne. Saimme mieheni kanssa ajat ensi viikolle, minä tutun työterveyslääkärin luokse ja mieheni yksityiselle. Nyt toivomme, ettemme en tarvitse erikoislääkärin lausuntoja. Sosiaalityöntekijä oli sitä mieltä, että jos mikään ei ole muuttunut kahden vuoden aikana, luultavasti ei tarvitse enää erikoislääkärin lausuntoja. Se jää nähtäväksi, mutta pidämme toivoa tässäkin yllä.

Kolmas tämän viikon positiivinen asia. Viime viikolla tilasin väestörekisteriotteet palvelunantajan ohjeistuksen mukaisesti. DVV:n nettisivuilla oli ilmoitus, että käsittely on ruuhkautunut ja todistukset toimitetaan noin kolmen viikon kuluttua. Myös lehdissä on tästä kirjoitettu ja työn puolesta olen myös kuullut haasteista saada todistuksia asioiden hoitoa varten. Postilaatikkoon oli tullut kirje DVV:ltä. Väestörekisteriotteet olivat käsissäni. Koska aikaisemmin oli haasteita todistuksien kanssa, tarkistin heti että onhan tiedot oikein ja että kaikki vaaditut merkinnät näkyvät. Kaikin puolin kaikki oli oikein.

Tämä viikko on ollut hyvä. Aurinkoinen sää ja mieli. Ja positiivista fiilistä lisää Iivo Niskasen äsken hiihtämä olympiakultahiihto! Tästä on hyvä aloittaa viikonloppu. Aurinkoista ja positiivista viikonloppua sinullekin!

Jatkolupa

Edellisessä kirjoituksessa arvelin, että pian varmaan tulee meille muistutus palvelunantajalta adoptioluvan uusimisesta. Ei mennyt kauaa, kun turvaposti kilahti sähköpostiin.

Otin yhteyttä suojatulla sähköpostilla meille vuosi sitten nimettyyn (kolmanteen) sosiaalityöntekijään. Automaattivastaus kilahti heti viestin lähetyksen jälkeen. Poissaoloviesti, jossa kerrottiin että kyseinen henkilö ei ole tavoitettavissa ja toivotettiin hyvää alkusyksyä. Eli kyseinen sosiaalityöntekijä ei ole ollut enää alkusyksystä lähtien paikalla? Hyvin on taas meitäkin informoitu. Meinasi hermot mennä heti alkuunsa. Onneksi viestissä oli myös kontakti, johon tuli olla yhteydessä kiireellisissä asioissa. Lähetin sitten samantien uuden viestin tälle kontaktille ja pyysin pikaista yhteydenottoa.

Seuraavan päivän iltapäivällä puhelin soi. Puhelun aikana selvisi, että soittaja oli uusi sosiaalityöntekijämme. Hänet oli nimetty meille lokakuun alussa. Olisipa ollut mukava tietää tämäkin jo silloin, ettei olisi hermoja kiristellä turhaan. Saimme kuin saimmekin tapaamisen sovittua jo seuraavalle viikolle, muuten olisi mennyt yli kuukauden päähän.

To do lista:

  • Tapaamisaika sosiaalityöntekijän kanssa sovittu
  • Virkatodistukset tilattu DVV:lta
  • Rikosrekisteriotteet (sosiaalityöntekijä tilaa)
  • Lääkäriaikojen varaus T-todistuksia varten
  • Erikoislääkärien aikojen varaus
  • Kotiselvityksen päivitykseen liittyvän lomakkeen täyttö
  • Passikuvan otto
  • Passin uusiminen (passini vanhenee lähiaikoina)

Vielä odottelemme vastausta palvelunantajalta, että mitkä kaikki päivitetyt dokumentit tulee vielä lähettää kohdemaahan ja milloin luvan saannin jälkeen…

Näin lähti meidän alkuvuosi käyntiin. Miten sinun vuosi on käynnistynyt?

Vuosi vaihtui, odotus jatkuu

Uutta vuotta on jo pari viikkoa mennyt ja muutoksia ei näytä tulevan tälle vuodelle.

Pandemia jyllää edelleen, etätyöt jatkuvat toistaiseksi, uutisissa puhutaan uudenlaisista rokotteista, poliitikot väittelevät rajoituksista ja valmiuslain käyttöönotosta….

Adoptiorintamalta ei myöskään mitään uutta. Tämä uusi vuosi tuo jännitysmomentteja kuitenkin keväällä. Adoptiolupamme vanhenee. Palvelunantajalta pitäisi tulla piakkoin ohjeet luvan uusimista varten.

Kotiselvitys pitää myös uusia. Sosiaalityöntekijämme on taas PeLassa vaihtunut ja se aiheuttaa taas päänvaivaa. Emme ole kertaakaan tavanneet tätä uutta sosiaalityöntekijää, toivon että kemiamme kohtaavat.

Psykologin ja lääkärien erikoislausunnot pitää myös uusia. Eli kyllä tekemistä riittää, mutta en jaksa stressata. Toivon vain, että tämä tällainen paperishow olisi viimeinen mitä joudumme adoptio-odotuksen aikana tekemään.

Joulutohinat

Tänä jouluna perheemme kokoontuu luoksemme viettämään joulua. Vanhempani, siskoni ja veli perheineen saapuvat joulupukkia odottamaan. Jokainen tuo tullessaan syötävää ja näin ollen ei kaikki valmistelu jää meille. Emme olisi ehtineetkään valmistella paljon joulua, kun molemmat olemme tehneet töitä hurjasti. Vielä on sienisalaatin teko ja pöytäliinojen silitys. Sitten saa joulun vietto alkaa. Mietin samalla, että onkohan vuoden päästäkään meillä tietoa lapsesta vai meneekö vielä useampi joulu ilman että perheessämme olisi pikkuinen jännittämässä joulupukin tuloa.

Luin muutama päivä sitten toisen odottajan blogia (blogin nimi Avojaloin). Hänellä jo lapsitieto saatu, mutta odotus jatkuu edelleen. Hän oli hyvin kirjoittanut tekstin, joka kolahti itselleni ja pystyn samaistumaan vaikka lapsitietoa ei vielä meillä olekaan. Sain omaan odotukseen vertaistukea hänen kirjoituksestaan jälleen kerran. Tässä häneltä lainattu teksti: Kaksi tuhatta vuotta sitten eräs pari odotti lasta kaukana kotoa, sanoinkuvaamattoman epämukavalla verolistautumismatkalla. Minä odotan lasta keskellä yltäkylläisyyttä, enkä silti jaksaisi odottaa. Mutta kukin lapsi tulee kun tulee, näemmä saapumistavasta ja vuosisadasta riippumatta. Ja lapsen mukana kaikki muuttuu, jos ei nyt sentään (yleensä) globaalisti niin ainakin paikallisesti, yhdessä perheessä.

Hyvää ja rauhaisaa Joulua kaikille, jotka käytte lukemassa mietteitäni. Tsemppiä kaikille kanssaodottajille! Olkoon odotuksemme meillä kaikilla mahdollisimman lyhyt, jotta voimme viettää lapsiemme kanssa monia yhteisiä jouluja!