Ikäkriisikö?

Viikon päästä se sitten tapahtuu.  Syntymäpäiväni ja neljänkymmenen vuoden raja rikotaan.  En ole ennen miettinyt näin paljon vuosikymmenen vaihdosta. Nyt mietin. On asioita, jotka vaikeutuvat 40 vuotta täytettyä.

No mikä sitten oikein muuttuu? Vaikka koen olevani se ikuinen 25-vuotias, tosiasiat tulevat vastaan kuin märkä rätti kasvoille. Lapsettomuushoitoihin pääseminen kunnallisesti ei enää ole mahdollista yli nelikymppisenä.  Eli kuoppaan lopullisesti haaveen saada biologinen lapsi. Olemme toki päättäneet niin kuin olen aikaisemmin blogissani kertonutkin, että emme lapsettomuushoitoihin lähde. Mutta silti tuo viimeinen niitti vavisuttaa mieltä.

Olen lukenut ja kuunnellut monesta lähteestä, että neljänkymmenen ikävuoden jälkeen alkaa niin sanottu alamäki. Siitä eteenpäin aineenvaihdunta voi hidastua neljäkin prosenttia kymmentä vuotta kohti, kun ennen tuota ikää se hidastui noin prosentin kymmentä vuotta kohti. Laihduttaminen vaikeutuu ja hyvän kunnon ylläpito vaatii enemmän työtä. Jos laihtuminen on minulle ollut vaikeaa aina, niin minkälaista se onkaan jatkossa huh-huh… Tosiasia on se, että olen ylipainoinen ja nyt jos koskaan on aika saada kiloja pois. Kun ja jos meillä joskus on pieni lapsi, tarvitsee hän minut sataprosenttisesti, eikä silloin varmastikaan keskitytä laihduttamiseen. Olen useasta blogista lukenut, että myös selkälihasten kehittäminen on tarpeen, jotta selkä kestää lapsen kantamisen. Ja onhan se totta, että myös terveys ja hyvä kunto vaikuttaa adoptiopäätökseen. Alan hyödyntämään tätä pitkää odotusaikaa keskittymällä nyt oman fyysisen kunnon kehittämiseen.

Mietin myös, mitä mahdollisuuksia tai uhkia ikäni tuo työurallani. Olen viisi vuotta siiten vaihtanut alaa ja silloin koin, että se oli viimeinen hetki, kun sen voi tehdä. Ala, jolla työskentelen, on suuressa muutosmurroksessa. Työtehtäviä korvataan roboteilla ja muutenkin asiat digitalisoituvat. Tähän asti olen kokenut, että on ollut mieletöntä olla isossa muutosprosessissa mukana. Mutta miten on muutaman vuoden päästä, kun ikää tulee lisää. Entä jos minulle ei ole enää tarjolla työtehtäviä. En varmaan ole hirveän väärässä, jos sanon että yli nelikymppisellä on vaikea vaihtaa alaa ja löytää uusi työ.

Toki on monia muita asioita mitkä vielä vaikeutuvat iän myötä. Mutta onhan tässä ikääntymisessä hyvääkin. Olen oppinut arvostamaan elämän pieniä asioita. Tiedän myös, ketkä oikeasti ovat minun ystäviäni. En elä enää niin paljon pilvilinnoissa, vaikka ikuinen haaveilija olenkin, En myöskään haikaile enää mieheni kotimaahan asumaan, koska koen että Suomessa on todella hyvä olla. Olen onnellisessa avioliitossa rakkaan aviomieheni kanssa. Ilahdutamme ja tuemme toisiamme jatkuvasti.

Jotta saisin tämän ”neljäkympin kriisin” positiiviseksi, päätin järjestää juhlat vanhenemiseni kunniaksi lauantaina. Kutsuin ainoastaan lähimmät ihmiset. Mukana myös sellaisia, jotka eivät vielä tiedä adoptioraskaudestamme. Luulen, että juhlissani pystymme kertomaan heillekin. Olemme valmistautuneet juhliin laittamalla pihamme viihtyisäksi ja leipomalla herkkuja pakkaseen. Odotamme lauantaista iloista juhlaa, jossa tirautan muutaman ilon kyyneleen. Mieheni täyttää kolmen vuoden päästä neljäkymmentä. Onkohan meitä silloin juhlimassa yksi perheenjäsen enemmän?

IMG_20180614_095613_126

5 thoughts on “Ikäkriisikö?

      1. Kyllä tässä on jo muutama vuosi odoteltu. Kiva että kirjoitat blogia. Olen monesti miettinyt että blogin kirjoittaminen olisi hauskaa, mutta jotenkin se on aina jäänyt.

        Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s