Hiljainen alkuvuosi

Olen täällä, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa. Mieli on ollut hieman maassa alkuvuoden ajan. Adoptioneuvontamme on tällä hetkellä ei toivotussa selvitysvaiheessa. Viimeisin aika sossun suosituksesta peruttiin ja uutta ei varattu.

Mitä tämä selvitysvaihe on ja miksi näin meille kävi.

Olemme sossullemme toimittaneet aikaisemmin lääkärin lausunnot ja pyydetyt erikoislääkäreiden lausunnot. Nyt sitten neuvonnan loppuvaiheella oli konsultoiva lääkäri vaatinut lisää selvityksiä. Eli tiedossa lisää erikoislääkäreillä käyntiä. Mahdollisesti uusia tutkimuksia tarvitaan, jotta myös tämä konsultoiva lääkäri uskoisi meidän sopivan adoptiovanhemmiksi. Toki on hyvä, että kaikki asiat varmistetaan, ennen kuin lähetetään lupahakemus adoptiolautakuntaan, ettei sieltä sitten tulisi lisäselvityspyyntöjä.

Olemme mielestämme perusterveitä. Mies parantunut täysin äkillisestä sairaudesta, josta on jo aikaa.  Itse en pidä astmaani sairautena koska pärjään sen kanssa todella hyvin.  Ilmeisesti konsultoiva lääkäri on pitänyt ylipainoani syynä astmalleni vaikka sairastuin astmaan aikoinaan normaalipainoisena. Ja tämän johdosta minun tulee hankkiutua erikoislääkärin pakeille, joka tekisi täydellisen arvion terveydentilastani.

Sossumme toki on todella pahoillaan tästä tilanteesta ja ei voi ymmärtää miten painoonkin tartutaan niin herkästi. Hänen mielestään meillä ei olisi esteitä tulla adoptiovanhemmaksi. Se ei tietenkään tässä tilanteessa paljon lämmitä.

No yritetäänpä tässä laihduttaa ja odotella, että päästään näiden lääkäreiden luokse. Tässä odotellessa varasin ajan ravitsemusterapeutille ja yritän pitää positiivistä virettä yllä. Ehkäpä aikanaan kotiselvitys saadaan valmiiksi tai sitten ei.

Advertisement

2 thoughts on “Hiljainen alkuvuosi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s