Jouduimme lähettämään lisäselvityksen adoptiolautakuntaan. Lisäselvityspyyntö koski mieheni tämän hetkistä terveydentilaa. Mieheni sai samalla viikolla (kun lisäselvityspyyntö tuli postitse) lausunnon lääkäriltä ja lisäselvitys lähetettiin pikana adoptiolautakuntaan. Saimme kuitenkin tiedon lautakunnan käsittelypäivänä, ettei lisäselvitystämme käsitellä, koska ei ole ehtinyt ajoissa. Eli kuukausi lisää tuli odotteluaikaa. Itse olin jo menettämässä toivoni, kun aina vain tulee lisää mutkia matkaan ja lisää viivästyksiä.
Mutta viime viikolla saimme tiedon, että hakemuksemme lisäselvitys käsitellään lautakunnan kokouksessa. Jännitimme koko päivän ja työn teosta ei meinannut tulla mitään. Ei mitään tietoa sinä päivänä.
Seuraavana päivänä työn lomassa vilkuilin koko aika puhelinta ja päivitin sähköpostiani. Työkaverini ja siskoni kyselivät välillä, että onko kuullut mitään. Aina jouduin vastaamaan, että eipä ole kuulunut… Kunnes tekstiviesti ilmoitti minulle saapuneesta turvapostista. En uskaltanut avata sitä. Viestittelin miehelleni, oliko saanut saman viestin. Hän ei juuri sillä hetkellä pystynyt avaamaan viestiä, joten minä avasin. Käteni tärisivät. Luin ensimmäiset sanat viestistä: ”Onneksi olkoon! Suomen adoptiolautakunta on kokouksessaan myöntänyt teille adoptioluvan….” Soitin miehelleni ja pyysin lukemaan viestin. Purskahdin itkuun ja mieheni kiljahti onnesta. Tämä oli hyvä päivä. Mietin illalla siskoni kanssa keskustellessa, että tulenkohan aina muistamaan tämän päivämäärän. Siskoni sanoi, että aivan varmasti muistan. Tuo päivämäärä, kun adoptioraskaustesti näytti meille positiivista.
Tämä tärkeä välietappi on saavutettu. Nyt alkaa hakemuksen kokoaminen kohdemaahan. Sovittuja tapaamisia psykologin, sosiaalityöntekijän ja adoptiovastaavan kanssa… Vihdoinkin oloni on tyyni ja eikä enää epävarma. Oikea odotus voi alkaa.
Adoptiomatkalla 