Ollaanko me ihan selväjärkisiä?

Kohdemaatamme varten tarvitsemme psykologin laajan lausunnon. Varasimme ajan adoptiovertaisryhmästä tutun pariskunnan suosittelemalle psykologille. Koronatilanteen takia tapaaminen hoidettiin videotapaamisella.

Ennen tapaamista meidän tuli täyttää ja lähettää kartoituslomake. Lomakkeessa kysyttiin motiiveistamme adoptioon ja millä tavalla uskomme, että adoptiolapsi tulee muuttamaan elämäämme. Olimme samoja asioita pohtineet adoptioneuvonnan alussa. Toisaalta tämä tuntui helpolta tehtävältä, mutta sitten taas vaikealta. Taasko näitä asioita täytyy käydä läpi.

Kartoituslomakkeen lisäksi meidän molempien piti tehdä psykologinen testi verkossa. Testin aikana kysyttiin monesti samoja asioita, mutta eri tavoilla. Aika mielenkiintoisia monivalintakysymyksiä ja niihin tuli vastata nopeasti. Testin jälkeen oli aikamoiset fiilikset. Apua, minkälaiseksi ihmiseksi minut ja mieheni luokitellaan? Entä jos me olemmekin ihan sekopäitä ja meitä ei suositella adoptiovanhemmiksi.

Kun koitti itse psykologin tapaamispäivä, pystyimme huokaisemaan helpotuksesta. Olemmekin ihan ”normaaleja” tai ainakin sen kuvan saimme. Keskustelimme tapaamisessa ensin yhdessä parisen tuntia ja sen jälkeen molemmat erikseen, jossa henkilökohtaiset testit käytiin läpi. Oli mielenkiintoista huomata, mitkä ovat positiivisia asioita adoption kannalta ja missä on kehityskohteita. Koin aluksi, että minussa on paljon kehittettävää, johon psykologi vastasi ettemme koskaan ole valmiita ja täydellisiä vaan aina on kehitettävää.

Saimme luettavaksi lausunnon. Iloksemme saimme lukea positiiviseen sävyyn kirjoitetun analyysin meistä molemmista, parisuhteestamme ja valmiuksistamme ottaa adoptiolapsi perheeseemme.

Advertisement