Jumissa yhden paperin takia

Täällä ollaan. Näin sadepäivänä ei pihatyö vie aikaa ja ehdin vihdoinkin kirjoittaa tätä minun ”päiväkirjaani”.

Luvan saannin jälkeen kasasimme nopeasti hakemuksen lähetettäväksi kohdemaahan. Veimme palvelunantajalle kansiomme ilman yhtä todistusta, mieheni syntymätodistus. Koska mieheni ei ole Suomen kansalainen, tulee syntymätodistus saada syntymämaasta. Sovimme, että voimme toimittaa sen jälkikäteen.

Yllättävän nopeasti mieheni sai omasta maastaan vaaditun syntymätodistuksenkin, vajaassa kolmessa viikossa. Mutta… Tätä todistusta ei Espanjassa ollutkaan laillistettu, vaikka nimenomaan mieheni sitä pyysi. Nyt koronatilanteen ja kesän takia tätä uutta todistusta laillistettu leimalla on odotettu ja odotetaan edelleen. Ei mitään tietoa, milloin tuo todistus tullaan saamaan, koska kyseinen maa toimii poikkeustilanteiden takia hyvin heikosti.

Jos olisimme tienneet puoli vuotta sitten, että mieheni tarvitsee syntymätodistuksen omasta maastaan, niin olisimme sen silloin jo tilanneet. Ymmärrän, että tämä ehkä kuuluu palvelunantajan byrokratiaan, että tietoja annetaan vasta tietyissä vaiheissa. Mutta tämän tiedon olisimme mielellämme halunneet jo viime vuoden puolella, kun henkilökohtaisessa tapaamisessa palvelunantajan adoptiovastaavalta kysyimme, mitä asiakirjoja tarvitsemme ja tarviiko mieheni maasta mitään tilata.

Taas tätä meistä riippumatonta ja sietämätöntä odotusta yritämme kestää. Kärsivällisyys on koetuksella. Monta kertaa on ollut hetkiä, jolloin tekisi mieli heittää hanskat tiskiin. Yritämme silti ajatella, että kaikella on tarkoituksensa ja kärsivällisyys palkitaan jonain päivänä.

Advertisement

One thought on “Jumissa yhden paperin takia

  1. Voi ei miten turhauttavaa! Tämä palveluprosessi tökkii kyllä todella monessa kohdassa. Toivottavasti homma etenee nyt kuitenkin kohtuudella.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s