Eipä tässä meidän adoptioprosessissa ole mitään tapahtunut. Korona vain jatkuu ja pahenee. Kohdemaasta kuitenkin tulee yleisellä tasolla positiivisia uutisia palvelunantajan kautta. Meidän prosessista ei ole tullut mitään uutisia elokuun jälkeen…
Eli ei ollut tämäkään vuosi se vuosi, jolloin meistä piti tulla oikea perhe.
Reilu vuosi sitten muutimme uuteen ihanaan kotiimme. Silloin haaveilimme, että tämä iso talo saisi lisää elämää viimeistään vuoden päästä. Eipä toteutunut se haave. Toteutuuko se ensi vuoden jouluksikaan. Niin epävarmaa on tämä tilanne. Mitä vain voi tapahtua ja adoptioprosessi voi pitkittyä tai keskeytyä. Sitä vain toivoo, että pysymme terveinä ja työtilanteemme pysyy samana, ettei ainakaan niiden takia tulisi mutkia lisää adoptiomatkaan.
Mitä sitten olemme tehneet. Töitä, töitä ja töitä. Työ on auttanut olemaan ajattelematta adoptiolasta, adoptioprosessiamme, pelkojamme… Kun kesä päättyi ja pihatyöt loppuivat, olemme vapaa-ajalla tehneet pientä pintaremonttia kodissamme. Vierashuonetta olemme remontoineet oikein kunnolla. Se on kohta valmis, joten kun jonain päivänä sukuloiminen on mahdollista niin ainakin vierailla kiva uusittu huone. Anoppi ja miehen veljet odottavat jo, että pääsevät tulemaan Suomeen. Milloinkohan heitä seuraavan kerran voimme nähdä. Voi kun tämä koronatilanne jo helpottaisi.
Adoptiomatkalla 