Jännittävä toukokuu on päättymässä ja rennompi kesäkuu on alkamassa. Suomi voitti mm-kultaa jääkiekossa ja me saimme adoptioluvallemme jatkon. Tieto luvasta ei kuitenkaan tullut meille automaattisesti vaan jouduimme itse kysymään päätöstä. Ei sinänsä yllätys, olemme jotenkin jo tottuneet siihen, että itse pitää selvittää kaikki.
Tämä kevät on ollut todella raskas vanhan rakkaan tätini poismenon, sairastetun koronan, hurjan työmäärän ja tämän luvan uusimisprosessin vuoksi. Olin työpaikalla ja olin todella kiireinen, kun tuleva loma läheni ja keskeneräiset työtehtäväni näytti vain lisääntyvän. Kun sain tiedon jatkoluvasta, kaikki stressi oli poissa. Olin niin iloinen ja helpottunut. Kollegani olivat ensimmäiset, jotka kuulivat hienon uutisen. Työpäivä sujui niin mainiosti ja lähes kaikki keskeneräiset työtehtävätkin tuntui valmistuvan kuin itsestään.
Pitkien vapaiden alkaessani juhlistimme mieheni kanssa jatkolupaa kuohuviinillä istuen terassilla ja kuunnellen iltamyöhään asti lintujen laulua. Viikonloppuna rakkaiden läheisten ja ystävien tapaamista ja täytekakunkin leivoin juhlistaaksemme tätä etappia.
Luulimme aluksi, että tämä jatkoluvan haku on helpompaa kuin ensimmäisen luvan hakeminen. Silti koemme, että kaikki muutokset matkan varrella esim. sosiaalityöntekijän vaihtuminen, lisäselvityksien hankkiminen ja turhautuminen oli paljon raskaampaa tällä kertaa. Ajatus siitä, että taas tulee lisäselvitettävää vielä lautakunnalta turhautti. Nyt kun päätös tuli, oli helpotuksen tunne suuri.
Nyt jäljellä tämä työviikko ja sitten alkaa osa kesälomastamme. Rennoin mielin tähän viikkoon ja aion nauttien kesästä, luonnosta ja rauhasta.
Adoptiomatkalla 