Projekti koti ”valmiiksi”

Olemme pitäneet itsemme kiireisinä loppuvuoden ja alkuvuoden. Olemme paiskineet hurjasti töitä, sairastelleet voimia vieneet flunssat ja kotia remontoidessa. Saisimmekohan talomme ja suunnitellut projektit valmiiksi ennen lapsen tuloa. Tekemistä on paljon, mutta lapsi saisi tulla vaikka ei kaikki olisikaan valmista. Ehkä olemme näitä projekteja keksineet, jotta pitkä odotus ei olisi aina mielessä.

Tavoitteenamme on saada kodistamme energiaystävällinen ja hyötypuutarhastamme mahdollisimman tuottoisa. Omavaraisuus ja puhdas ruoka on tullut meille viime vuosien aikana hyvin tärkeäksi. Niinpä aloitimme syksyllä tekemään hyötypuutarhaa. Etupihallemme tuotiin tonneittain multaa, hiekkaa ja kiviä, joita kärräsimme kottikärryillä takapihalle. Lavakauluspuutarhan saimme valmiiksi juuri ennen talven tuloa. Ehdin istuttamaan jo muutamia siemeniä ennen lumen tuloa, jotta keväällä saisimme mahdollisimman aikaisen sadon.

Vuodenvaihteessa kotimme lämmitysjärjestelmä vaihdettiin. Vanha öljylämmitys purettiin kovimpien pakkasten aikana ja tilalle asennettiin vesi-ilmalämpöpumppu. Vaikka tämä lisääkin nyt sähkönkulutusta, laskimme että öljylämmityksestä luopuminen kannattaa.

Keväällä (heti kun sää sallii) kattomme huoltomaalataan ja koko etelän puoleinen katto saa aurinkopaneeliverhoilun. Paneelit kattavan vesi-ilmalämpöpumpusta syntyvän sähkönkulutuksen.

Talomme edellinen omistaja oli purkanut varaavan takan ja tilalle asentanut pienen kevyttakan. Luultavasti monilapsinen perhe tarvitsi lisää tilaa ja sen takia iso takka oli vaihdettu pienempään. Nyt tämä pieni kevyttakka vetelee viimeisiään ja aiomme hankkia uuden takan. Me arvostamme, että takka myös lämmittää pidemmän aikaan kotiamme ja uusi takka tulee olemaan osittain varaava.

Eilen tilasin kasvihuoneen. Vanha pieni kasvihuoneemme oli siirretty seinän viereen talveksi, mutta sai silti katolta putoavat lumet päälleen ja hajosi lopullisesti. Uusi kasvihuone on iso ja sille teemme keväällä perustukset vanhan omenapuun viereen. Aion kasvattaa kasvihuoneessa perinteisiä kurkkuja ja tomaatteja. Lisäksi ajattelin kokeilla ananaskirsikan ja vesimelonin kasvatusta. Mieheni harrastaa chilin kasvatusta ja ehkäpä hänen chilit saavat tilan kasvihuoneessa.

Viimeisinä projektilistallamme on tällä hetkellä vanhan terassiosan uusiminen ja talon puuverhoilun maalaus. Kun nämä projektit ovat loppusuoralla, on meillä luultavasti uusia projekteja suunnitteilla. Ehkä joskus kotimme on valmis ja voimme taas aloittaa projektit alusta. Toivottavasti kuitenkin lapsikin saapuu kotiin jossain välissä ja talon projektit voivat siirtyä. 😀

Aurinkoista kevään alkua kaikille!

Advertisement

6 thoughts on “Projekti koti ”valmiiksi”

  1. Oli monta tekijää, jotka vaikuttivat tähän. Meidän kohdalla ensimmäinen tekijä oli se, että tällä hetkellä meillä on erittäin edullinen sähkösopimus syksyyn asti, joten euroja ei sähkölaskuun tule tällä hetkellä kuin noin 70e/kk lisää (sähkön siirron kanssa). Kun ilmat lämpenee ja lämmityksen tarve vähenee, myös sähkön kulutus pienenee. Toinen tekijä oli, että toukokuussa etelän puoleiselle katolle asennetaan 30 aurinkopaneelia, joiden tuotolla katamme vesi-ilmalämpöpumpun vuotuisen kulutuksen. Kolmas tekijä oli kotitalousvähennykset. Öljystä luovuimme juuri ennen vuodenvaihdetta ja siis kotitalousvähennys saatiin viime vuoden puolelle. Ja öljylämmityksestä luopumisessahan kotitalousvähennyksen määrä on suurempi. Tänä vuonna siis saamme laittaa aurinkopaneelien asennuksesta kotitalousvähennyksiin. Näiden edellä mainittujen tekijöiden lisäksi nykyinen kevyttakkamme tullaan kevään aikana vaihtamaan tehokkaammaksi ja haaveissa on varaava takkaleivinuuni. Ostopuita emme tarvitse, vaan meillä onneksi metsää omistavia sukulaisia, joilta saamme vuoden polttopuut, kunhan autamme puuhommissa silloin tällöin. Kaikkien näiden lisäksi laskimme, että vuotuiset öljylämmityksen huollot + vaihdettavien osien kustannukset toisivat tulevaisuudessa vain lisää kustannuksia. Toivottavasti näistä oli apuja sinulle.

    Tykkää

  2. Hei! Ihanaa kun kirjoitit! Olenkin käynyt usein katsomassa, oletko päivittänyt kuulumisianne. Ihanaa oli nyt niitä lukea! Hyviltä suunnitelmista kuulostavat nuo teidän remontit ja uudistukset! Mielelläni lukisin sisustusaiheesta, omavaraisuudesta ja hyötypuutarhasta ym. lisääkin! Kaikkea hyvää teidän kevääseen, jään odottelemaan uusia päivityksiä! 🕊💖

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s