Viime päivinä työt ovat pitäneet minut kiireisenä. Onneksi vihdoinkin kevät räjäytti lämmöllään. Olen joka päivä ollut iltaan asti hääräämässä puutarhassa. Saan purettua stressiä puutarhatöissä ja oloni on levollinen.
Remontit kodissa jatkuvat. Nyt sai katto uuden maalipinnan. Koko talo näyttää uudemmalta ja tyylikkäältä katon loistaessa aurinkoisessa säässä. Myös seinien puuverhoilut maalattiin. Ensi viikolla sitten onkin aurinkopaneelien asennuksen vuoro.
Isäni on ollut apunamme lähes joka päivä. Olen saamassa vihdoin haaveilemani ison kasvihuoneen. Perustuksien teon mieheni ja isäni ovat tehneet kunnolla. En olisi uskonut, että perustukset vaativat niin paljon työtä ja materiaalia kasvihuonetta varten. Mutta koska savimaa routii paljon, tulee perustukset tehdä huolellisesti. Olen niin kiitollinen näistä kahdesta ”supersankarista”, jotka toteuttavat unelmiani. Pian pääsen kasvihuoneeseen istuttamaan taimia. Toki vaatii vielä sen kasvihuoneen pystyttämisen. Maltan vielä odottaa viikon, ehkä.
Tajusin äsken euroviisuja katsellessa, että tänäänhän on ollut lapsettomien lauantai. Ei tämä tunnu tänä vuonna lainkaan pahalta. Olen hyvin toiveikas, että ensi vuonna tähän aikaan saan valmistautua ensimmäiseen äitienpäivän viettoon. Pomoni sanoi alkuviikosta, että hänellä on etiäinen siitä, että olemme kohta hakemassa lasta kotiin. Tänään veljeni vaimo kertoi nähneensä unta, että olimme tulossa kotiin hakumatkalta. Voi olisipa nämä etiäiset ja unet ihan oikeasti enteitä pian tapahtuvasta elämänmuutoksesta.
Ihanaa ja aurinkoista äitienpäivää kaikille äideille, isoäideille, varaäideille, bonusäideille ja äidiksi haluaville! 🌸
Kiitos sanoistasi! ❤ On vaikea ennustaa, jatkanko kirjoittamista lapsen saavuttua. Lapsiarki varmastikin vie mukanaan. Silti edelleen haluaisin antaa vertaistukea ja jakaa omia kokemuksiani adoptioprosessista ja miksi ei sitten myös adoptioperheenä elämisestä. Silloin toki lasta suojellakseni kirjoitukseni eivät ole enää tule olemaan niin henkilökohtaisia kuin ne ovat olleet tähän asti. Mutta kyllä tavoitteenani on laittaa aika ajoin kuulumisia, että miten meillä menee.
TykkääTykkää
Aivan ihana postaus! Toivotaan että juuri näin tapahtuu, että pian olette hakumatkalla 💗 Ihanalta kuulostaa myös puutarhaprojektit, se on terapeuttista kun pääsee näkemään kättensä jäljen! Myös talon remontit piristävät mieltä! Lapsenne saa olla iloinen ja onnellinen päästessään osaksi teidän perhettänne! Oletko ajatellut, jatkatko kirjoittamista, kun lapsi tulee?
TykkääLiked by 1 henkilö