Kisaväsymys

Siitä on aikaa, kun viimeksi kirjoitin. Syitä tai selityksiä löytyy monia. Tässä niistä osa.

Syy numero yksi: ajanpuute. Remontit valmistuivat pikkuhiljaa. Takkaprojekti vei aikaa enemmän kuin odotimme ja rakennuspölyn keskellä eläminen oli haasteellista. Kahden viikon aikana imuroin ja moppasin lattioita ja pyyhin pölyjä lähes päivittäin. Vapaa-aika kesällä meni pääasiassa puutarhassa ja läheisten kanssa aikaa viettäen.

Syy numero kaksi: kirjoittamisen vaikeus. En saanut kesän aikana pyörineitä mietteitä ja tunteita jalostettua sanoiksi. Vieläkin kesän ajalta en pysty ajatuksiani kirjoittamaan vaikka niistä olen pystynytkin puhumaan läheisten kanssa avoimesti.

Syy numero kolme: väsymys. Remontit, sairastelut ja unelmien puutarhan rakentaminen verottivat minun ja mieheni voimia. Näin jälkikäteen on helppo sanoa, että taisi olla liikaa yhdelle vuodelle projekteja.

Syy numero neljä: mitään ei ole tapahtunut. Vaikka ihan hengästyttää, kun ajattelee mitä kaikkea viimeisen vuoden aikana on tapahtunut, niin silti tuntuu että adoptioasiamme ei edisty. Tuleeko lapsiesitystä koskaan.

Vaikka lapsiesitystä ei ole meille tullut kaikista etiäisistä huolimatta, olemme silti tässä prosessissa täysillä mukana ja luotamme että kaikella on tarkoituksensa. Pientä kisaväsymystä on meillä molemmilla tällä hetkellä.

Puutarhassa häärääminen on minulle ollut terapiaa. Kun uuvuttaa itsensä fyysisesti ja näkee kätensä jäljet välillä heti ja välillä vasta kuukausien päästä, tuovat voimaa itselle. Myös yhdessäolo ystävien ja läheisten kanssa olivat niitä positiivisia asioita, joista nautin. Kesän paras muisto syntyi päivästä, kun ystäväni lapsensa kanssa tuli Suomeen lomalle ja he tulivat viettämään iltaa kanssamme. Olin pyytänyt samalle päivälle lyhyellä varoituksella myös toisen ystäväperheen grillailemaan. Päätin pyytää vielä siskoni ja hänen luona lomailemassa olevat veljeni lapset mukaan. Jos olisin tiennyt, että lauantaityöpäiväni jälkeen minun pitäisi järjestää 11 hengelle päivällinen, olisin stressannut ja aloittanut valmistelut muutamia päiviä ennen. Nyt kaikki meni kuin itsestään ja nautin läheisten ihmisten seurasta. Lapsilla oli hauskaa pihalla leikkien ja pelaten ja me aikuiset saimme aikaan mielettömän hauskat keskustelut. Tätä päivää muistelen lämmöllä vielä pitkään. Ensi kesänä uusiksi ja silloin toivon, että lapsia on enemmän ja niiden joukossa myös meidän lapsonen.

Pikkuvierasta odotellessa

Kummilapsemme on tulossa viikonloppuna yökyläilemään. Onpa ihanaa saada taas lapsen ääntä ja riemua kotiimme.

Olemme sopineet, että menemme viikonloppuna ystäväperheen kanssa elokuviin. Kummilapsellemme tämä on ensimmäinen kerta elokuvissa. Menemme katsomaan Disneyn uuden animaatioelokuvan, minkä tarina sijoittuu adoptiokohdemaahamme. Vähän jännittää, miten meillä sujuu elokuvateatterissa. Kummilapsemme pelkää pimeää. Mietinkin, että onkohan myös koko perheen elokuvissa teatteri täysin pimeänä kuten normaalisti. Olemme kertoneet, että teatterissa on vähän hämärää ja että hän saa istua koko ajan meidän välissä tai sylissä. Onneksi mieheni tulee myös mukaan. Hän osaa rauhoittaa pelokkaan lapsen.

Ensimmäisenä adventtisunnuntaina ripustimme ikkunoihin tähdet ja kuusi odottaa kokoamista. Meillä on siis muovikuusi allergiani takia. Kun ostimme tämän talon, hankin ison kuusen. Kolmemetrisen kuusen koristelu vie aikaa. Kuusen koristelun saa hoitaa ensi viikonloppuna pikku apulainen. Ylimmät oksat joutuu mieheni koristelemaan tikkaiden kanssa.

Ehkäpä kirjoitamme joulupukille kirjeen viikonloppuna. Itse toivon meille kaikille rauhaisaa joulua ja terveyttä. Tietenkin toivon, että olisi ihanaa jos omasta lapsesta tulisi tieto jouluksi. Mutta tiedän, että se ei ole realistista vielä tänä jouluna. Ehkäpä ensi vuoden jouluna sitten. Toivo elää.