Adoptiovalmennusviikonlopuista ensimmäinen on vietetty. Kaksi päivää muiden hakijoiden kanssa. Adoptiovalmennuksen vetivät kaksi adoptiovanhempaa.
Ensimmäisen kerran pystyimme puhumaan toisten ihmisten kanssa omasta adoptioprosessista ilman, että joku kysyisi miksi näin toimitaan tai mitä tapahtuu seuraavaksi. Asioista puhuimme asioiden oikeilla nimillä. Ne pelot ja kysymykset mitkä olivat mieltäni painanut, ei ollutkaan vain minun huolenaiheita. Yhdessä jakamalla asioita, pystyimme myös keksimään ratkaisuja yhdessä. Oli mielenkiintoista huomata, että vaikka kaikki hakijat periaatteessa olemmekin samassa tilanteessa niin silti olemmekin ihan erilaisissa tilanteissa.
Kokemukset adoptiovanhemmilta ja tositarinat toisaalta vahvistivat omaa halua ryhtyä adoptiovanhemmaksi. Toisaalta jäin miettimään, että olenko minä tarpeeksi hyvä äidiksi. Mutta kun pääsimme leikkimielisesti valitsemaan vanhempia lapsille, ymmärsin kuinka sattumanvaraista lapsen ja vanhempien valinta voikin olla. Silti olen sitä mieltä, että jos ja kun lapsiesitys tulee, niin luultavasti se tuntuu juuri niin tarkoitetulta.
Vertaistuen tärkeys on korostui vain entisestään. Odotan malttamattomana seuraavaa viikonloppua. Tuo ensimmäinen viikonloppu oli henkisesti aika raskas. Asioiden sulattelu on vienyt paljon aikaa. Päätimme mieheni kanssa varata hotellihuoneen pariksi yöksi, kun seuraavan kerran on adoptiovalmennusviikonloppu. Näin saamme samalla vietettyä miniloman poissa kodin askareista.
Adoptiomatkalla 