Adoptiovalmennusviikonloput on vietetty. Olisin tuolla porukalla voinut viettää useammankin viikonlopun. Kaksi viikonloppua täynnä mielenkiintoisia keskusteluita, iloa, surua, liikutuksen tunteita, kylmiä väreitä, naurua, onnellisuutta, tunteiden ja järjen sekamelskaa, yhteenkuuluvuutta…. Harvoin sitä pystyy keskustelemaan adoptioasioista aamusta iltaan ilman, että keskustelukumppani kyllästyisi tai olisi tietämätön mistä puhun. Mieletön vertaistukikokemus, jota jäin kaipaamaan. Onneksi on kaikkien osallistujien yhteystiedot, että voi ottaa yhteyttä, kun siltä tuntuu.
Innostuin adoptiovalmennuksen jälkeen mahdollisesta hakumatkasta. Tosin sehän voi olla vasta vuosien päästä edessä. Päätin tehdä valmennuksessa ryhmätöinä kootuista listoista puhtaaksi kirjoitetut versiot, jotka odottavat sitä hetkeä, kun lapsitiedon joskus saamme. Listoja on kolme, jotka muokkasimme meidän perheen listoiksi; ”ennen hakumatkaa”, ”hakumatkalle mukaan”, ”hakumatkan jälkeen”. Vaikka voi tuntua vielä aikaiselta, niin aiomme alkaa työstämään ensimmäistä listaa heti kun adoptiolupa saatu ja hakemus saatu lähetettyä. Vaikka odotusta kestäisikin vuosia, niin haluamme olla mahdollisimman valmistautuneita. Sitähän tulevat bioäiditkin tekevät raskausaikana vaikka valmistaumiseemme onkin aika lailla erilaista. Silti valmistumisen lopputulos on sama; olla mahdollisimman valmis, kun lapsi saapuu kotiin.
Vielä en ole uskaltautunut mieheni kanssa osallistua adoptiotapaamisiin, joihin myös odottajat ovat erittäin tervetulleita. Koen oloni hieman epävarmaksi. Emmehän ole saaneet vieä edes adoptiolupaa. Sossutätimme ei näe mitään syytä, miksi emme lupaa saisi. Päin vastoin hän oli erittäin tyytyväinen viime tapaamisessa, kun kuuli meidän kokemuksia ja ajatuksia adoptiovalmennuksesta. Seuraavan kerran sossutäti tuleekin meille kotiin käymään. Sen jälkeen ikävä kyllä neuvontaan tulee pitkä väli… PeLan remontti Helsingissä vaikuttaa kuulemma niin, etteivät voi tavata asiakkaitaan väliaikaistiloissa. Itse useita remontti- ja rakennusprojekteja sivusta seuranneena tiedän, että on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että aikataulut vain venyy… ja tässähän on vielä joulu ja uusi vuosi välissä… No, kärsivällisyyttä taas peliin.
Ei vielä tämän vuoden jouluna. Ei varmaankaan ensi vuoden joulunakaan. Mutta olisikohan meitä vuoden 2020 jouluna jo kolme?
Adoptiomatkalla 
Kiitos Illusia kommentistasi. Taidanpa rohkaistua ja mennä seuraavaan tapaamiseen. 😊
TykkääTykkää
Minä kannustaisin käymään tapaamassa perheitä, vaikka en sitä itse tehnyt. Tuntui kummalliselta ja jotenkin hankalalta mennä toimintaan mukaan ilman lasta.
Jos olisin uskaltanut, olisin taatusti säästynyt muutamalta etukäteismurehtimiselta. Perheiden näkeminen oikeasti auttaa. Se, minkä kurssit ja valmennus saavat tuntumaan todella isolta ja hankalalta, alkaakin näyttää ihan tavalliselta ja ihanalta. Sellaiselta, josta on mahdollista selvitä ja nauttia. Moni perhe toivottaa odottajan tosi mielellään tervetulleeksi myös kotiinsa.
TykkääLiked by 1 henkilö