Varaäiti

Veljeni lähti vaimonsa kanssa yhteiselle työmatkalle. Sain suuren kunnian viettää viikon 3-vuotiaan kummilapseni ja hänen 1,5-vuotias pikkusisaruksen kanssa. Lapset olivat arkisin päiväkodissa, mutta viikonloppuna, aamuina ja iltoina pääsimme mieheni kanssa tutustumaan perheen arkeen yrittäen pitää lapsien arkirutiineista kiinni.

Pienimmän yöherätykset ja isomman aamuöiset kömpimiset viereemme olivat täysin erilaista, mihin olin tottunut. Kun sitten oli yö, jolloin kumpikin nukkui omassa sängyssään kokonaisen yön,  olimme kaikki aamilla innoissaan asiasta. Toisaalta oli mukavaa, kun pieni ihminen hakee sinusta turvaa ja nukahtaa kainaloosi.

Aamukuviot ja lasten vieminen päiväkotiin alkoi sujua heti ensimmäisen päivän jälkeen.  Mitä nyt pikkukommelluksia sattui. Ekana aamuna vein vääriä vaihtovaatteita eli pienemmän lapsen vaatteet isolle ja isomman pienemmälle). Onneksi olivat hoitotädit tajunneet käydä katsomassa isojen puolelta pienelle vaatteita.

Lasten hakeminen päiväkodista oli ihanaa. Lapset juoksivat aina syliini ja olivat aidosti iloisia. Yhden kerran mokasin pahasti. Olin nukkunut yön huonosti ja päiväksi oli paljon hoidettavia asioita ja kiireellä lähdin hakemaan lapsia. Taas lapset juoksivat syliini ja eivät halunneet sylistäni pois. Lapset ”tägätään” hoitoon ja hoidosta pienellä lätkällä hoitajan kännykkään.  Tällä kerralla kaivoin taskusta nauhan, jossa lätkä on.  Ja yritän ojentaa sitä hoitotädille. Se ei ollutkaan lätkä vaan työavaimeni samantyylisessä nauhassa. Lapsille yritin selittää, että nyt minun täytyy laskea heidät maahan ja hakea lätkä autosta. Heidän ilmeensä, kun lähdin autolle yksin, ovat piirtyneet mieleeni varmaan ikiajoiksi. Ehdin miettimään lätkää hakiessa, että mitäköhän pettymyksen ja hylkäämisen tunteita he kävivät läpi.  Loppujen lopuksi lapset sain kotiin ja kaikki hyvin.

Kun viikko oli ohi, haikeana luovutin lapset huostastani. Vaikka lasten kanssa oli välillä raskasta ja itse olin väsynyt, niin silti en olisi vaihtanut yhtäkään päivää pois. Oman lapsen saamisen kaipuu kasvoi entisestään. Voi Kumpa pian jo saisimme tehdä ihan omia arkirutiineja oman lapsen kanssa.

Advertisement

2 thoughts on “Varaäiti

  1. Itse huomaan, että vaikka kummilapsi ei olekaan se oma lapsi niin rakastaa häntä voi kuin omaa lastaan. Se molemminpuolinen ilo ja riemu kun kohdataan, yhteiset höpsöttelyt ja hupsuttelut ja sitten koittaa se haikeus ja suru kun erotaan. Nuo asiat tuovat niin paljon toivoa ja ioa tämän hetkiseen tilanteeseen, että ainakin kerran viikossa täytyy kummilasta treffata.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s